Kitka Groupin ihmisasiantuntijat
Kitka Group on intohimoisten ihmisasiantuntijoidensa summa potenssiin kaksi. Keskitymme luomaan työyhteisöjä, joissa on hyvä olla ja työskennellä. Tärkeimmät arvopohjaiset työskentelyperiaatteemme ovat joustavuus, turvallisuus ja uudistuminen.
Yritysmaailman mahdollisuudet ovat tulleet tutuiksi niin kunnallisella, julkisella kuin yksityiselläkin puolella. Työkalupakistamme löytyy laajan johtamiskokemuksen ja maisteritason tutkintojen lisäksi tuhansia valmennus- ja työnohjaustunteja.
Tadaa - alta löydät lisää meistä ja tietenkin mahdollisuuden olla yhteydessä.
Katja
Olen ihmisyyden moniosaaja, HR-partneri, johdon valmentaja, esimiesten työnohjaaja, kouluttaja, kliininen hypnoterapeutti, ortodoksinen teologi, erityispedagogi, rehtori, opettaja, rentoutusvalmentaja ja yrittäjä Peremmälle yrityksessäni.
Intohimoni on muutos yksilö- ja ryhmätasolla niin henkilökohtaisissa kuin liiketoiminnallisissa asioissa.
Kokemusta minulla on henkilöstöjohtajana ja rehtorina niin liiketoiminnan muutoksista kuin organisaatiokulttuurin muutoksista, isojen linjojen rakentamisesta yksityiskohtiin saakka.
Ihmisten kanssa olen työskennellyt koko työelämäni ajan. Omimmillani olen ryhmien kanssa työskennellessä.
Renja
Olen kyvykkyyden kasvattamiseen keskittyvä valmentaja, ekonomi, kliininen hypnoterapeutti, koulutettu fasilitoija ja näyttelijä. Minusta löytyy monta näkökulmaa, joista siekailematta ammennan valmentaessani työyhteisöjä kohti kasvua ja työn iloa.
Liike-elämästä minulla on kokemusta yritysten johtamisesta ja johtoryhmätyöskentelystä aina asiakkaiden henkilökohtaiseen palvelemiseen ja projektien läpiviemiseen.
Valmennusyrittäjänä olen toiminut vuodesta 2016 saakka Ahaa Helsinki Oy:ssä sekä omalla nimelläni.
Läsnäolo ja huomiokyky ovat valmentajana tärkeimmät voimavarani.