top of page
Liukuväritausta.png
Kitka_herot_980x300_kuviot_valk.png

Valmennusmenetelmät

Käyttämämme menetelmät avaavat alitajuisia kehitysesteitä, jotka ilmenevät ristiriitoina tai vastustuksena ihmisten välillä ja asioiden edessä. Menetelmämme tuovat näkymättömät ajatusrakenteet näkyviksi, jolloin pääsemme helpottamaan yhdessä toimimista ja sitoutumaan samoihin tavoitteisiin. Kitka vähenee ja yleinen hyvinvointi ja tuottavuus paranevat. 

ALKUKARTOITUS

Alkukartoitus määrittää sen missä tällä hetkellä olemme. Tilanteen kartoittaminen on prosessin tärkeimpiä vaiheita, siinä piirtyy myös kuva tulevista tavoitteista.

HYPNOCOACHING

Hypnocoaching hyödyntää coachingin ja kliinisen hypnoterapian menetelmiä yhdessä. Sen etuna on pääsy erityisesti kognitiivisten työkalujen ulottumattomissa oleviin käsityksiin, ristiriitoihin ja etenemisen jarruihin.

COACHING

Coaching auttaa asiakasta fokusoimaan ajatteluaan ja toimintaansa. Sen avulla saadaan aikaan punnittuja päätöksiä, reflektoivaa oppimista ja syvällistä kehitystä.

NARRATIIVI

Narratiivi on teoreettinen viitekehys, jonka ydinajatus on kertomus. Sen  käyttö menetelmänä perustuu siihen, että mikä tahansa tarina voidaan kertoa toisin. Muuttamalla kerrontaa saadaan esiin uusia näkökulmia, mahdollisia selityksiä ja merkityksiä.

OHJATTU DIALOGI

Ohjattu keskustelu, dialogi, auttaa paremmin ymmärtämään itseä, muita ja työympäristöä. Dialogimenetelmiemme avulla voidaan lisätä luottamusta, vahvistaa osallisuutta ja kuunnella paremmin myös hiljaisia ääniä.

JATKUVA SEURANTA

Oikeaan suuntaan ohjattu muutos varmistaa yrityksen menestyksen. Valmennusprosessin tavoitteiden saavuttaminen ja etenkin niissä pysyminen on yhdistelmä aikajaksojen ja mittareiden luomista, niiden jatkuvaa päivittämistä ja toimenpiteiden määrittelyä.

Yhteydenotto

Kiitos yhteydenotostasi!

ALKUKARTOITUS

Olisiko Kitka-metodista apua yrityksellenne?
Ota meihin yhteyttä tai tee lyhyt alkukartoitus.

 
bottom of page